
Me Northwise Advisoryn perustajat, Toimitusjohtaja ja Senior Advisor Samppa Mäki-Patola, Senior Advisor Petri Jaatinen ja Senior Advisor Sini Syväjärvi olemme kokeneita liikkeenjohdon ja henkilöstöjohdon ammattilaisia. Sampan ja Sinin polut kohtasivat jo yli vuosikymmen sitten silloisen yhteisen toimialan kehittämisprojekteissa ja Petrin kanssa yhteistyö alkoi voimallisesti Wanted Groupin perustamisen yhteydessä.
Me haluamme rakentaa parempaa työelämää yhdessä asiakasyritystemme johdon kanssa. Teemme tätä työtä intohimoisesti, ihmiseltä ihmiselle. Uskomme aidosti, että työhyvinvointi ja työn tuottavuus kulkevat käsi kädessä.
Ymmärrämme yritysten tarpeen toimia tehokkaasti ja kannattavasti. Samalla on otettava huomioon ihmiset, heidän hyvinvointinsa ja motivaationsa. Hyvä tasalaatuinen johtaminen, selkeät tavoitteet, rakenteet ja tuloksellisuuden mittarit, mahdollisuus kehittyä työssä sekä asianmukaiset palkitsemisjärjestelmät tukevat niin työntekijöitä kuin työnantajan tavoitteita. Nämä ovat meidän kaikkien syvää osaamisaluetta, jolla haluamme olla avuksi asiakkaillemme ja rakentaa yhdessä heidän kanssaan parempaa työelämää.